Tämän päivän (26.11) Kymensanomissa oli uutinen eri kaupunkien kulttuurisatsauksista vuonna 2007. Jo otsikossa kerrotaan Kotkan olevan keskitasoa - euroissa mitattuna. Heti otsikon luettuani kävin miettimään kuinka paljon muissa kaupungeissa kulttuuriin satsataan, koska Kotkan kaupungilla taisi tässä viime aikoina mennä melko lailla rahaa kulttuurihankkeisiin. Ei se Merimuseo todellakaan ilmainen ollut kaupungille vaikka valtiolta tukia saatiinkin.
Toisaalta artikkelissa on kyllä tarkkoja tilastoja, joihin kai tässä on luottaminen. Tuntuu vain paikallisena melko pieneltä tuo Kotkan osuus. Tilastot on laskettu asukasta kohti vuodessa 23:sta eri kaupungissa, mikä sekin ihmetyttää koska Kotka ei kuitenkaan mitään Suomen suurimpia kaupunkeja ole. Jolloin kustannukset nousevat suuremmiksi asukasta kohden. Loppua kohden kyllä huomaa, että kai se on uskottava asiat on kuitenkin perusteltu sen verran hyvin.
Yleisesti Suomen tasolla voidaan pitää melko selvänä, että paikalliset ja ainakin valtakunnalliset sanomalehdet välittävät oikeaa tietoa. Tietysti toimittajillekin sattuu joskus tiettyjä lipsahduksia ja sen takia on hyvä ajatella sitä mitä on lukemassa. Tietty epäily on aina hyväksi, mutta ei nyt aivan jokaista asiaa tarvitse epäillä.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla No voi ihme:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon