No voi ihme

Lukion filosofian ensimmäinen kurssi

Mia A.

Oppimispäiväkirja 16.10. : Olemassaolo. (Buffy -vampyyrintappaja -sarja)

Buffy vampyyrintappaja on sarja, jossa "valittu" Buffy Summers on tittelinsä mukaisesti valittu tappamaan pahoja olioita ympäriltään.
Sarjassa kaikki on mahdollista. Vampyyri voi rakastua ihmiseen, jopa seksisuhteet ovat mahdollisia. Sarjassa on olemassa kaikenlaisia olioita, demoneita, joilla on jokaisella erilainen syntyperä, erilainen tuhoamistapa ja ulkomuoto. Helvetistä avautuu portteja jotka päästävät demoneita maailmaan. Vain pienellä ihmismäärällä on varmuus demoneiden olemassaolosta. Kaikki ovat joskus luultavimmin nähneet demonin, muttei kukaan myönnä sitä itselleen.
Buffy vaikuttaa tähän maailmaan tappamalla olioita ja estämällä niiden pääsyn maailmaan Helvetistä. Sarjassa on myös demoneita jotka kuuluvat Buffyn avustajiin. Esimerkiksi noitia ja vampyyreja. Näitä vampyyrintappaja ei tietenkään satuta.
Buffy suhtautuu todellisuuteen hieman kuin sumun keskellä. Hän ei oikeastaan missään vaiheessa sarjan kulkiessa eteenpäin hyväksy kohtaloaan. Hän toivoo olevansa taas tavallinen teinityttö, koska on väsynyt kulkemaan joka hetki kuin sumussa. Buffy kuolee, mutta ystävät herättävät hänet loitsuin takaisin henkiin. Silloin elämästä ei saa enää mitään irti.
Maailma nähdään sarjassa pääosin hyvänä. Tai ainakin suurin osa hahmoista tekee niin. Pahuuden olemassaolo kuitenkin myönnetään, vaikka siitä ei pidetäkään.
Monet päähenkilöistä kyllästyvät pahaan maailmaan jossain vaiheessa, mutta koko sarjan ajan he osaavat arvostaa sitä kliseistä hyvyyttä mikä kimpoaa läheisistä ihmisistä, olivat he sitten vampyyreja, noitia tai ihmisiä.

Jaa 

Lisää kommentti

Sinun tulee olla No voi ihme:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   Luonut: Anne Rongas

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot

Kirjaudu sisään Chatiin