Omaan unelmamaailmaani kuuluisi paljon hyvää,rauhaa ja iloisuutta. Ongelmia maailmassa olisi jonkin verran ongelmia, mutta ne eivät olisi samanlaisia kuin nykypäivän ongelmat.Esimerkiksi petokset ja kärsimys eivät kuuluisi maailmaani. Maailmassani kaikilla olisi sopuisa elämä, tietenkään sotiakaan en sallisi maailmaani. Jotkin helposti ratkaistettavissa olevat ''vastoinkäymiset'' kuitenkin jättäisin, sillä niiden avulla ihmiset kehittyvät ja oppivat toimimaan yhdessä paremmin. Ja jos ongelmia ei olisi, niin ihmiset luultavasti keksisivät niiden tilalle jotain korvaavaa. Uskoisin, että elämä tuntuisi liian yksinkertaiselta. Toisaalta unelmamaailmani ihmiset voisivat olla niin viisaita ja virikkeellisiä, ettei ylimääräistä ''päänvaivaa'' tarvittaisi.
Yksilöt ovat aina yksilöitä, eikä samanlaisia persoonia ole maailmassa kahta. Nykymaailmassa ihmisten välille syntyy eripuraa, sillä kaikkien maailmankuvat eivät aina täsmää. Unelmamaailmani ihmiset voisivat olla muuntautumiskykyisiä ja hyvin avarakatseisia/suvaitsevia, jolloin erimielisyykisä ei syntyisi.
Unelmamaailmassani ihmisillä ei olisi puutetta mistään, ei ruuasta eikä rakkaudesta.
Täydellistä maailmaa on kaikesta huolimatta vaikea kuvitella ja hahmottaa, sillä omasta utopiastani löydän aina jotain parannettavaa.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla No voi ihme:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon