No voi ihme

Lukion filosofian ensimmäinen kurssi

Täällä ihmettelyareenalla alkaa taas tapahtumaan. Syksyn filosofian kurssi alkaa syysloman jälkeen 26.10. ja jatkuu jouluun saakka. Kurssin varsinaiset sivut täyttyvät luokassa keskuskustelluista ja esitetyistä. Aikataulu on jo laadittu, mutta siihen saa esittää toiveita. Sieltä löytyvät myös portfolio-ohjeet. Portfoliolla voi korvata loppukokeen.

Filosofia on monille aikuislukiolaisille aivan uusi tuttavuus. Hankalinta filosofian opiskelu on etänä ja enimmäkseen yksinään, sillä filosofia on taitoaine, ei pelkkää kirjatietoa.

Kirjoittelen kurssin ajan tähän blogiin filosofian opiskeluun, kurssiin ja opettamiseen liittyviä asioita. Voit kysellä kommentoimalla tai käyttämälä palautelomaketta tai tietenkin oppitunnilla kohdatessamme.


Vuonna 2003 kirkoitin filosofian opiskelusta aikuislukiolaisille:

Mikä sinun lähtökohtasi on filosofian opiskelussa? Onko filosofia jotain aivan uutta ja outoa vai oletko jo kenties aiemmin tutustunut filosofiaan? Kurssin johdanto-osuudessa kerron filosofian opiskelusta ja lukiokurssin kannalta keskeisistä asioista. Peilaa kertomaani omiin ajatuksiisi. Millaiseksi filosofian harjoittajaksi sinä haluat? Vai haluatko välttää filosofian harjoittamisen?

Filosofian harjoittaminen voi olla monenlaista. Elämänfilosofia ja modaalilogiikka näyttävät ja kuulostavat hyvin erilaisilta. Sekä humanisti että luonnontieteilijä voivat viehättyä filosofiasta. Niin uskovainen, ateisti kuin epäilijäkin voivat harjoittaa filosofiaa. Filosofia on tieteiden äiti, jolla on laaja syli. Ja kuten useilla äideillä, hiukan torailevat lapset.

Sinun ei siis tarvitse kuulua mihinkään erityiseen ryhmään, että olisit sopiva filosofian opiskelija. Voit säilyttää oman näkökulmasi ja saat tilaisuuksia testata sitä toisten näkökulmia vasten. Filosofian opiskelussa on eduksi, jos olet valmis ottamaan vastaan heittoja mistä tahansa suunnasta. Kokeile, miltä tuntuisi ajatella asioista niin tai näin. Eihän ajatusten kokeilu kovin vaarallista ole.

Filosofian opiskelun alkuvaiheissa on tapana muistuttaa, että oppiaine ei ole kenellekään täysin tuntematon, vaikka ei aiemmin olisikaan lukenut yhtään ainutta filosofian kirjaa tai kuullut ainuttakaan filosofista esitystä. Suomen kielessä on ilmaus ’korpifilosofi’ – mieti, miten ymmärrät sen. Havukka-ahon ajattelija on monille suomalaisille tuttu korpifilosofi. Hän ei varmasti ollut koskaan opiskellut filosofiaa. Mutta kukaan tuskin kieltää hänen filosofisia ansioitaan.

Saksalainen Hans-Ludwig Freese on kirjoittanut kirjan Lapset ovat filosofeja. Niin aikuiset yksityisajattelijat, nuo korpifilosofit, kuin toista kyselykauttaan elävät miksi-miksi-lapset, esittävät filosofisia kysymyksiä. Aristoteles, antiikin suuri filosofi, korosti sitä, että filosofia alkaa ihmetyksestä. Ihmetys on jokaiselle ihmiselle, varmasti myös sinulle, tuttua. Elämä aiheuttaa meille jatkuvasti ihmetystä. Mitä elämä on? Mikä on tämä maailma, jossa elämme? Mitä kaikki ne ilmiöt, jotka kuuluvat elämään ja maailmaan? Sitä kysyy lapsi ja sitä samaa kysyy filosofian harjoittaja tänään ja sitä on kysytty kautta filosofian historian.

Saksalainen filosofi Martin Heidegger puhuu siitä, että kaikki arkipäivään kuuluva materiaalinen häly, jos näin voisi asiaa yksinkertaistaa, peittää aisteltamme jotain tärkeää ja johdattaa meidät unohtamaan kysymyksen olevaisen todellisesta luonteesta. Kuten hän filosofian kielellä ilmaisee: onttinen eli olevainen peittää ontologisen eli olemassa olon. Puut peittävät metsän.

Muistatko lapsuusaikojen ihmetyksiä? Pysähdytkö koskaan miettimään elämän suuria kysymyksiä? Jos elämä tuntuu joskus arjelta eikä ole varaa maailmanympärimatkaan, suosittelen hyppyä filosofian siiville. Ajatus voi viedä sinut seikkailuretkille halvalla ja kauas. Sillä matkalla voi käydä jopa samoin kuin Juice Leskiselle: ”Menin tarpeeksi kauas – itseni nähdä sain.”

Tagit: ohje, openblogi, opiskelusta

Jaa 

Lisää kommentti

Sinun tulee olla No voi ihme:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

Vippee Kommentoinut Vippee 29. lokakuu 2009 11:38
Välillä haaveilee toisenlaisesta elämästä. Ihmettelee miksi juuri oma elämä on tällaista kuin se on. Ajatusmatkalla toisenlaisessa elämässä tulee vastaan ongelmia ja asioita joita ei kuitenkaan kapaisi omaan elämään. Merkityksellisempää on se, että kokee onnen hetkiä sekä varjopuolista oppii paljon, jos ei muuta niin ainakin tietää mikä on kipuraja.
Köyhäkin elämä on rikas.

© 2009   Luonut: Anne Rongas

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot

Kirjaudu sisään Chatiin